Mikas blogg

10 April
2007

Puolustusmenoista

Eräs nuori taloustieteijlijä, jonka työtä kovasti arvostan, kirjoitti minulle jotakin tämän tapaista:

... pelkästään USAn rahoitus on noin 100 miljardia dollaria vuodessa Irakin sotaan, mutta ei puolustusmenoja voi suoraan verrata siihen mitä valtioilta jää keräämättä veroina tai mitä velkojen korkomaksut vievät budjettikehyksestä.

Voi olla näin - ja ekonomistin ajatusmaailmassa varmasti onkin näin - mutta kun sitten toisaalta pyrimme eliminoimaan talouden "vuotoja" kuten valtavat mittasuhteet saavuttaneen veronkierron ja rahanpesun (jotka toimivat omien hallitustemme myötävaikutuksella) on kyllä syytä ottaa puolustusmenotkin vertailevan tutkimuksen kohteeeksi.

Military spending on asia, joka jossain määrin ylittää parhaidenkin ekonomistien käsityskyvyn. Mitä KOKO MAAILMAN puolustusmenot edustavat ekonomistien ajattelussa? Miten he selittävät puolustusmenojen nykyisen kokonaissumman 1035 miljardia dollaria? [1] Miksei pikemminkin 2070 mrd, tai 517,5 mrd?

Vastaus on, etteivät he ymmärrä tätä kysymystä, sillä puolustusmenojen selittämiseen tarvitaan politiikan tiedettä pikemminkin kuin taloustiedettä. Kysymys on vallasta, ei niinkään rahasta.

Sitäpaitsi ekonomistit ovat pääomien muodostusta ja kaupan syklejä tutkiessaan lopultakin juuttuneet kansallisvaltioihin ja kansantalouksiin. He kuvittelevat nykyisiä valtioita ja nykyistä poliittista maailmanjärjestelmää ikuisiksi.

Mutta se, että puolustusmenot määräytyvät poliittisesti ei tietenkään tarkoita, että niiden kokonaissumma olisi (kansan)taloudellisesti merkityksetön. Maailman nykyiset poliittiset rakenteet epäilemättä muodostavat maailman kansoille raskaan taloudellisen riippakiven, josta on päästävä eroon.

Tämän näkemyksen tulee mielestäni heijastua voimakkaasti Attacin toimintaan. Attac kehottaa kapinaan nykyistä globaalia poliittista järjestelmää vastaan. Kapinan ei kuitenkaan tule suuntautua yhtä määrättyä valtiota tai valtioryhmää vastaan. Ei myöskään USA:ta vastaan, sillä USA:kin on vain nykykyisen, tilapäiseksi ja katoavaksi tuomitsemamme kansainvälispoliittisen järjestelmän osa.

Huomaan alkaneeni ajatella yhä enemmän "federalistisesti" ja olevani taipuvainen palaamaan yhteen 1980-luvun END-liikkeen ajatuskulkuun. END (European Nuclear Disarmament) perustui viime käsdessä näkemykseen "exterminismistä" (brittihistorijoitsija E.P.Thompsonin termi). Kylmän sodan kahden supervallan vastakkainasettelu ja varustelun logiikka oli kohtalokasta. Suunta näytti olevan vakaasti kohti katastrofia, jonka syytä juuri kukaan ei olisi jälkeenpäin osannut selittää, sillä se olisi johtunut "järjestelmästä".

Europan kansalaiset rautaesiriipun molemmin puolin ja osittain myös muun maailman kansalaiset kuitenkin tajusivat ajoissa mihin suuntaan oltiin menossa. Lopulta 1980-luvun rauhanliikkeet, ts. liikkeet, jotka hylkäsivät toisen maailmansodan seurauksena luodun, irrationaaliseksi muuttuneen järjestelmän - kahtia jaetun Euroopan - veivät voiton. Reaganit, thatcherit ja gorbatshovit joutuivat niin sanutusti ottamaan järjen käteen. Mutta se ei ollut heidän oma järkensä. Se oli meidän, liikkeelle lähteneiden kansalaisten, järki.

Näin meidän tulee tänäänkin suhtautua tulevaisuuteemme. Ekonomistien sekä kansallisiin etuihin juuttuneiden poliitikkojen ja diplomaatien on lopultakin toteltava nykyisten, maailman sosiaalifoorumeissa ilmenevien kansalaisliikkeiden järkeä. Poliittinen järjestelmä, joka jo maksaa yli 1000 miljardia pelkästään puolustusmenoissa mitattuna (ja yhä enemmän vuodesta toiseen) on kerta kaikkiaan kestämätön. Se on kumottava rauhanomaisen, gandhilaisen vallankumouksen keinoin.

"Ensin he vaikenevat meistä, sitten he nauravat meille, sitten he vastustavat meitä, sitten me voitamme." - Gandhi

- Mikael Böök

[1] SIPRI Yearbook 2004; lainattu teoksesta WARFARE OR WELFARE? Disarmament for Development in the 21st century. A Human Security Approach. The International Peace Bureau, Geneva, 2006., p. 31.