Mikas blogg

Demonstration mot kriget i Irak, Helsingfors mars 2003
Börja med END!


05 October
2007

Kehityspolitiikka eilen, tänään ja huomenna?

[Attac] 

Aloitin perjantai-aamuni lukemalla South Centren taustapaperin EU-maiden ja ATK-maiden (Afrikan, Tyynenmeren ja Karibian maiden) tekeillä olevista taloudellisista kumppanuussopimuksista, jotka tunnetaan nimellä EPA-sopimukset.

Kehitysmaiden hallitusten perustama South Centre toimii Genevessä, missä myös Maailman kauppajärjestö WTO pitää toimistoaan. Tämän järjestön tarkoituksena on tukea ja valistaa kehitysmaiden kauppaneuvottelijoita.

EPA-neuvottelijoille laadittu peruskurssi on tarpeellista luettavaa myös meille eurooppalaisille kansalaisaktivisteille, jotka emme EPA-neuvotteluihin osallistu. Sopii kuitenkin kysyä, onko meidän tehtävämme yrittää pelastaa mikä on pelastettavissa EPA-sopimuksissa.

South Centren paperia lukiessani muistelen kehitysyhteistyöpolitiikan omia kehitysvaiheita, ja siinä ohessa minun henkilökohtaisia kehitysvaiheitani.

Tärkeä oman kehityspoliittisen näkemykseni muototumisen kannalta oli Länsi-Afrikan matka, jonka tein 21-vuotiaana vuonna 1969.

1960-luku oli YK:ssa julistettu kehityksen vuosikymmeneksi. Kehitys oli silloin jotakin pelkästään myönteistä ja toivottavaa. Siihen aikaan ei vielä ymmärretty puhua ekologisesti kestävästä kehityksestä. Satuin kuitekin kuulumaan (opiskelija)sukupolveen, joka tajusi virallisten kehityspuheiden taloudellisen kestämättömyyden. Johan von Bonsdorff yhdessä Johannes Pakaslahden kanssa kokosivat silloisen kehitysajattelun kritiikin pamflettiin Valistuneet saalistajat. Kenelle hyöty kehitysavustamme? (Ärrä-kirja 1970).

Suomen kehitysapu- , myöhemmin kehitysyhteistyöpolitiikkaa johtivat siihen aikaan suomalaisten vientiyritysten johtajat ja sellaiset poliitikot kuin Ahti Karjalainen. Nykyään sitä johtavat ylikansallisten yritysten johtajat ja sellaiset poliitikot kuin Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva. Onkohan ero kovin merkittävä kun kehityspolitiikan jatkuvuus ruumiillistuu Väyrysen ja Kanervan henkilöissä. (Hekin olivat mukana jo 1970-luvulla.)

Vuonna 1969, Togon pääkaupungissa käydessäni, Lomén sopimusta ei vielä ollut. Eurooppalaisten afrikkalaiset siirtomaat olivat vasta muodostuneet itsenäisiksi valtioiksi. Niiden pyrkimykset muodostaa yhtenäinen kehityspoliittinen liittotuma, ts. panafrikanismi eli afrikkalainen
federalismi, oli jo ehtinyt valua hiekkaan kun Lomén sopimus entisten siirtomaavaltioiden ja siirtomaiden välille solmittiin vuonna 1975.

Lomén sopimus oli hengeltään kehityspoliittinen, vaikka siihen aikaan tosin puhuttiin myös - ja aiheellisesti - uuskolonialismista. Mutta 1970-luvun uuskolonialismiin sisältyi siis tiettyä vastuullisuutta, ts. teollisuusmaat ottaisivat vastuuta kehitysmaiden kehityksestä. Lomén sopimus erosi tässä mielessä merkittävästi nyt tähtäimessä olevista EPA-sopimuksista, jotka velvoittavat ensisijaisesti ja realistisesti katsoen miltei yksinomaan vapaakauppaan.

Niinpä Lomén sopimus tähtäsi (kuten South Centren paperissa muistutetaan) kehitysmaiden julkisten palveluiden kehittämiseen, ei palveluiden kaupan vapauttamiseen, mikä on EPA-sopimusten keskeinen tavoite. Tässä on kysymys nykyisen kehityspolitiikan kokonaisuutta hallitsevasta piirteestä, sillä palveluiden osuus on maasta riippuen 25-75% kaikesta kaupasta ja myös tavarakauppaan elimellisesti kietoutuvaa toimintaa.

Kun Suomen hallitus nyt julkaisee uuden kehityspoliittisen ohjelmansa, kysymys ei siis enää ole kehitysmaiden julkisten palveluiden eli yhteiskuntien kehittämisestä, vaan ainoastaan eurooppalaisten liikeyritysten asemien parantamisesta Afrikan, Karibian Tyynenmeren markkinoilla.

Kuten tiedämme, viralliset tahot niin meillä kuin globaalisessa Etelässä kuitenkin mielellään jatkavat kauniita puheitaan kehityksestä ja kehityspolitiikasta. Niinpä he ovat asettaneet kehityspoliittisia vuosituhattavoitteita. He julistavat taistelevansa urheasti köyhyyttä
vastaan. Ja äänitorvikseen he ovat valinneet Bonon ja Geldofin, jotka esiintyvät maailman talousfoorumeissa ja innostavat popmusiikin voimalla meitä kaikkia mukaan tukemaan ja toteuttamaan heidän jaloja pyrkimyksiään.

Oi, jospa kehityspolitiikan ongelmat ratkeaisivat sillä että me kaikki huomioisimme EPA-sopimusten mainion "kehitysulottuvuuden" ja tekisimme parhaamme tukeaksemme G8-maiden johtajia ja omaa Ilkka Kanervaa sekä Paavo Väyrystä kehitysmaiden kehittämiseksi!

Mutta kehityspolitiikka ei ole sitä mitä se sanoo olevansa. Sillä eurooppalaisten valtioiden siirtomaavallan luhistumisen jälkeinen kehityspolitiikka on toistaiseksi ollut petollista ja vilpillistä. Se on pelkkä veruke, jonka varjolla kehitysmailta viedään luonnonvaroja ja kotiutetaan pääomia. Eurooppa ottaa edelleen Afrikasta paljon enemmän kuin Eurooppaa antaa.

Tämä ottaminen, jota toisinaan kutsutaan riistoksi, on sitäpaitsi suurelta osaltaan illegaalista - ainakin eurooppalaisten oikeuskäsitysten mukaan:


"Kehityspelin puuttuva pala on laittoman pääomavirran vaikutus globaaliin köyhyyteen. Rikkaista maista virtaa vuosittain apua noin 50 miljardia dollaria kehitysmaihin ja siirtymässä oleviin maihin. Samaan aikaan vastakkaiseen
suuntaan pois köyhistä maista virtaa kuitenkin likaista rahaa - sen kaikissa muodoissa - noin 500 miljardia dollaria. Sisään virtaava apu hukkuu luvattomaaan, ulospäin suuntautuvaan pääomavirtaan. Lännen jokaisen apuna jakaman dollarin edestä otamme takaisin noin 10 dollaria pöydän alla tapahtuvissa liiketoimissa." (1)

Mitä se sellainen kehityspolitiikka on olevinaan? Sitä voidaan edelleen kutsua vaikkapa... valistuneeksi saalistukseksi.

Alaviite:

(1) "The missing piece of the development puzzle is the impact of [...] illegal capital flight on global poverty. About Dollars 50bn (Pounds 28bn) in aid flows to developing and transitional economies from richer nations each year. At the same time, roughly Dollars 500bn in dirty money - in all its forms - flows in the opposite direction out of poorer countries. Aid inflows are swamped by a torrent of illicit outflows. For every Dollars 1 the west distributes in assistance across the top of the table, we take back some Dollars 10 in illegal proceeds under the table." (Raymond Baker and Jennifer Nordin: How Dirty Money Binds the Poor, Financial Times, October 13, 2004).


_____________________

Lisäys 6.10.:

Tämän päivän Hufvudstadsbladet sisältää Eva Nilssonin ja Lotta Staffansin artikkelin EPA-sopimuksista. Tämä on ensimmäisiä kertoja - ellei peräti ensimmäinen kerta (?) - kun EPA-sopimukset edes mainitaan Hbl:ssä. Eipä EPA-sopimuksista nyt ole näkynyt tai kuulunut niin hirveesti muuallakaan, ja jos on, niin taatusti jostain vinoutuneesta suomalaiskansallisesta näkökulmasta.

"Mielestäni tässä edelleenkin suhteellisen itsekkäässä maailmassa ei pidä olla niin sinisilmäinen, että kylväisimme vähiä varojamme eri puolille katsomatta, että meidänkin talouselämämme pääsee siitä hyötymään, jos se tapahtuu luonnolliselta taloudelliselta pohjalta" (tri Ahti Karjalainen, vrt em. teos Valistuneet saalistajat, s 93).


Eva Nilssonin ja Lotta Staffansin artikkeli on avaus mm. "luonnollisen taloudellisen pohjan" kyseenalaistamiseen.
Hbl:ssä on myös RKP:n Gunvor Kronmanin puheenvuoro UM: n Keh.Pol.Linja-paperista. Kronman moittii KehPol-paperia toisaalta "köyhyysperspektiivin", toisaalta "koherenssin" puutteesta.

Itse pidän virallisia puheita köyhyydestä ja köyhyyden vastaisesta taistelusta hurskasteluna ja kaksinaismooraalin ilmentymänä. Minusta on toisin sanoen hyvä jos hallituksen Kehityspoliittisessa papereissa puhutaan vähemmän köyhyydestä ja enemmän vaikkapa ympäristöongelmista niin kuin ajankohtaisesta paperissa tehdään.

Väyrynen ilmeisesti ajaa edeltäjiään vakavammin (?) kehitysavun osuuden nostamista 0,7 prosenttiin budjetista. Se voi olla myönteinen asia edellyttäen, että kriittinen keskustelu kehitysavusta jatkuu ja syventyy.

Erityisesti on tuotava esiin kehityspolitiikan ja kehitysavun pimeää puolta, "valistunutta saalistusta". - "Aid as imperialism" is as true today as it was thirty years ago when Teresa Hayter wrote a book with that title", kuten tansanialainen Issa Shivij asian ilmaisi.

__________

Toinen lisäys:

Tapahtuma "Suomen LIVE AID III" lähestyy.
Se kajahtaa entistä vahvempana legendaarisen Tavastia - klubin lavalta ! Täytettä kaikille aisteille paiskoo ainutlaatuinen, vain Tavastian keikkaa varten koottu, lähes sata esiintyjää käsittävä muhkea esiintyjäkaarti, joka koostuu pääosin eri ikäisistä kotimaisista rockartisteista.

Maratonina läpi illan kulkevan konsertin yhteistyökumppanina on myös Suomen Punainen Risti, jonka kautta konsertin tuotto ohjautuu perille Afrikan aids-työhön. Alunperin Sir Bob Geldofin konseptin mukaan rokkarit puhaltavat nyt yhteiseen hiileen tärkeän asian vuoksi myös Pohjolan ikiomassa LIVE AID - megatapahtumassa.


Olen itsekin vanha rokkari (ainakin kotitarpeeksi) eli tarkoitukseni ei ole loukata muusikoita, jotka osallistuvat Live Aid'iin tai muitakaan kansalaisia. Muusikkojen kuten meidän kaikkien kannattaisi kuitenkin miettiä Bonon ja Geldofin nykyistä roolia tarkemmin. Ohessa pari linkkiä, joidan takaa löytyy kriittistä lisätietoa:

http://www.taxresearch.org.uk/Blog/2007/07/29/geldof-does-a-bono/

http://taxjustice.blogspot.com/2007/07/geldof-bono-and-baker.html

George Monbiot'n kolumni The Man Who Betrayed the Poor"The Guardian-lehdessä 6.syyskuuta 2005 kertoo Geldofin roolista Gleneagles'in G8-kokouksen yhteydessä.
To the corporate press, and therefore to most of the public, he is a saint. Among those who know something about the issues, he is detested. (Monbiot on Geldof)


Vem redigerar om kommunens webbsidor efter sammanslagningen? (2)| Paradsidan | Filosofer och journalister verkar benägna att göra irrationell till ett modeord
Kommentarer
(Kommentarer saknas.)

Posta en kommentar















Skriv ordet du ser på bilden i textfältet: refresh


>> Mikas hemsida

Powered by COREBlog



laskuri alkaen-påbörjad-started 2014-01-23