Mikas blogg

Demonstration mot kriget i Irak, Helsingfors mars 2003
Börja med END!


20 October
2007

Euroopan Attac hylkäsi EU:n uudistussopimuksen

[Attac] 

Suomen hallitus haluaisi Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtajan Jorma Ollilan EU:hun perustettavaan ns. viisasten ryhmään, kertoi MTV3:n uutiset perjantaina. (Helsingin Sanomien uutisen mukaan)
Mitä tästä voi päätellä? Viisain on se ihminen, joka kykenee myymään eniten matkapuhelimia.

Toisenlainen henki vallitsi Euroopassa vielä Altiero Spinellin (1907-1986) aikaan ennen uusliberalistisen hegemonian toteutumista. Toivottavasti Spinellin postuumisti julkaistu omaelämäkerta Come ho cercato di diventare saggio (Miten olen yrittänyt viisastua) saadaan joskus lukea Suomen kielellä.

Aikaisemmin tänä aamuna saatoin lähettää oheisen tiedotteen Suomen Attacin postituslistalle, johon voi liittyä Sympa-listapalvelun kautta, osoitteessa http://sympa.kaapeli.fi/.

Euroopan maiden Attacit ottivat eilen perjantaina kielteisen kannan EU-johtajien Lissabonissa toissapäivänä hyväksymään uudistussopimukseen.

Kuten muistetaan, Euroopan maiden Attac-järjestöt esittivät viime maaliskuussa "kymmenen periaatetta demokraattiselle EU-sopimukselle". Eilen Lissabonissa hyväksytty uudistussopimus ei kunnioita yhtäkään näistä periaatteista, Euroopan Attacit toteavat Pariisissa ja Berliinissä perjantaina 19.lokakuuta julkaisemassaan lausunnossa.

Uudistussopimus on vain naamioitu versio siitä perustuslakisopimuksesta, jonka Ranskan ja Hollannin äänestäjät hylkäsivät keväällä 2005, sanoo Ranskan Attacin puheenjohtaja, EU:n maatalouspolitiikasta väitöskirjaa valmisteleva Aurélie Trouvé.

Ohessa yhteenveto Euroopan Attacien kannanoton keskeisistä kohdista:

1. Epädemokraattinen menetelmä. - Attacin mielestä uuden EU-sopimuksen käsittelylle ja sen hyväksymiselle olisi tarvittu kansalaisten valitsema kokous sekä kansallisten parlamenttien aktiivinen osaanotto. Sopimuksen olisi pitänyt olla lyhyt ja yleistajuinen. Lissabonissa hyväksytty uudistussopimus on jälleen pitkä ja lukukelvoton.

2. Instituutioiden toiminta on edelleen lukossa. - Euroopan parlamentin vaikutusmahdollisuudet ovat edelleen liian rajoitettuja. Parlamentti ei voi tehdä lakialoitteita. Kansalliset parlamentit eivät voi kyseenalaistaa EU-direktiivejä. EU:n toimeenpanevalle elimelle eli Komissiolle on annettu sekä lainsäädäntövaltaa että tuomiovaltaa kun taas eri maiden johtajista koostuvalle Neuvostolle on suotu ainoastaan lainsäädäntövaltaa. Lobbareiden suuri vaikutusvalta jatkuu. Parlamentti ei voi erottaa komission jäseniä. Oikeus kansalaisaloitteiden tekemiseen jää hyväksi aikomukseksi. Euroopan keskuspankki saa jatkaa demokraattisen valvonnan ulottumattomissa ainoana tavoitteenaan hintojen vakaus, josta on tullut koko unionin tavoite.

3. Ei vaihtoehtoa uusliberalismille. - Paljon mainostetusta "vapaa ja vääristymätön kilpailu"-lausekkeiden poistamisesta huolimatta uudistussopimuksen teksti uhkuu uusliberalistista kilpailuhenkeä. Palveluiden kehitys alistetaan taloudellisen kilpailun näkökohdille. Sosiaali- ja veropolitiikan harmonisointia ei voida toteuttaa poliittisilla päätöksillä vaan ainoastaan markkinoiden kautta. EU-maille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin sopeutuminen uusliberalismin yhteiskuntamalliin.

4. Rajoitetut perusoikeudet. - Perusoikeuskirja (johon uudistussopimuksessa viitataan) ei luo eurooppalaista sosiaalista oikeutta. Lisäksi Puolalle ja Iso-Britannialle annettiin oikeus olla noudattamatta perusoikeuskirjan säädöksiä.

5. Militaristinen ja atlantistinen sopimus. - Lauseella "jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan" uudistussopimus rohkaisee militarismiin. (Lainattu kohta lienee ainoa missä jäsenvaltioita kehotetaan kasvattamaan julkisia menojaan. - toim. huom.) Unionin puolustuspolitiikan ja -yhteistyön täytyy olla NATO:n puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia. Sopimus rohkaisee terrorismin vastaisen taistelun nimissä ulkomailla tapahtuviin interventioihin.

Uusliberalismi leimaa uudistussopimusta niin periaatetasolla kuin sopimuksen edistämän käytännön politiikan osalta. Pienista parannuksista huolimatta uudistussopimus ei poista EU:n rakenteellista demokratiavajetta. Näin ollen Euroopan Attac ei voi olla tyytyväinen uudistussopimukseen. Kansojen on saatava päättää tulevaisuudesta. Siksi jokaisessa Euroopan valtiossa tulee järjestää kansanäänestys uudistussopimuksesta.

Kannanoton allekirjoittivat eilen mm. Saksan Attac, Itävallan Attac, Espanjan Attac, Ranskan Attac, Unkarin Attac, Italian Attac, Alankomaiden Attac, Puolan Attac ja Portugalin Attac. Myös Suomen Attac on liittynyt kannanoton allekirjoittajiin.

VIITTEET:

Euroopan unionin neuvosto - Ehdotus uudistusssopimukseksi

Traité modificatif : les Attac d'Europe disent non.

Kohti Euroopan unionin uutta oikeudellista perustaa: Attacin kymmenen periaatetta demokraattiselle sopimukselle


Attac ja Euroopan Unioni| Paradsidan | Epäröivä Sadankomitean jäsen (3)
Kommentarer
(Kommentarer saknas.)

Posta en kommentar















Skriv ordet du ser på bilden i textfältet: refresh


>> Mikas hemsida

Powered by COREBlog



laskuri alkaen-påbörjad-started 2014-01-23