29 August
2006
Mikas blogg |
![]() |
Börja med END! |
29 August
2006 Tekniikan maailmassa
Tänään posti toi Popular Mechanics-lehden - amerikkalaisen "Tekniikan maailman" -kahden toimittajan, David Dunbar'in ja Brad Reagan'in uuden kirjan "Debunking 9/11 Myths. Why Conspiracy Theories Can't Stand Up To The Facts" (Hearst Books, New York, 170 sivua, ilm. 15.7.2006)
*** Popular Mechanics-lehden päätoimittaja James B. Meigs päättää jälkipuheensa seuraavasti: "The American public has every right to demand answers and all too many reasons to lack confidence in the government. Sadly, in such a climate, the fantasies of 9/11 conspiracists provide a seductive alternative to facing the hard facts and difficult choices of our time". Tähän lauseeseen ei voi muuta kuin yhtyä. Ajattelen tässä kaikenlaisia vainoharhaisia, rasistisia ja muuten vain järjenvastaisia salaliittoteorioita, joista taatusti ei ole puutetta. Tekee oikein hyvää lukea välillä jotain aivan muuta! Vastaväitteet ovat vain hyväksi 9/11-totuusliikkeelle, etenkin kun ne esitetään kirjojen muodossa. Ottakaamme siis tällaiset kirjat vastaan kiitollisuudella. Ne ovat lahjoja. Tietenkin Popular Mechanicsin kirja tulee nähdä myös "informaatiosodan" osana. Muistakaamme kuitenkin, että vastustaja täytyy saada nousemaan bunkkeristaan. Muutenhan häntä ei koskaan pääse ampumaan. *** Popular Mechanicsin uden kirjan luettuani en ole valmis kääntämään takkiani. Olen yhtä skeptinen kuin ennen kirjan lukemista ensinnäkin kaksoistornien ja kolmannen tornin romahduksen virallisten selitysten (joihin PM-kirjoittajat yhtyvät) suhteen. Myönnän tietenkin, etten tiedä juuri mitään. Aivan: en tiedä. Mutta minusta se, että tornit sortuivat täysin symmetrisesti (omiin jalanjälkiinsä) ja vapaasti (kuin ilman halki putoavat kivet) on kovin epäilyttävää. Ja juuri näitä kahta seikkaa Popular Mechanicsin toimittajat eivät käsittele. Siinä on mielestäni kirjan suurin heikkous. Fyysikko Steven E. Jones'in nimi muuten esiintyy kirjassa useita kertoja. Hänen tutkimustoluksiaan ja väitteitään kirjan tekijät pyrkivät torjumaan. Metallurgi Richard Fruehan'in mukaan Jones'in evidenssi ei riitä termiittireaktion osoittamiseen. Ja vaikka riittäisikin, termiittireaktio on voinut käynnistyä itsestään tornien sortumisen yhteydessä, Fruehan väittää. Ja hyvä niin, että tällaisia vastaväitteitä esitetään. (Oikean teorian tunnusmerkki sisältyi filosofi Popperin mukaan mahdollisuuteen, että se osoittautuisi vääräksi.) Jones kuitenkin etsii, hänkin, selityksiä symmetrisyydelle ja lähes vapaalle putoamiselle. Siksi veikkaan, että Steven E. Jones tulee jatkamaan tutkimuksiaan. Termiittiräjähteet ovat vain yksi mahdollinen selitys. Steven E. Jones'ia kohdellaan kirjassa kauttaaltaan asialliseen sävyyn. Samoin David Ray Griffin saa osakseen varsin asiallisen kohtelun. Griffininä raivostuisin silti siitä, että kirjoittajat jättävät hänen ehkä tärkeimmän asiaan liittyvän teoksen, eli The 9/11 Commission Report. Omissions and Distortions (The Olive Branch Press, 2005), kokonaan huomiotta. Se ei ole reilua, ottaen huomioon että tekijät itse monessa kohdin lähinnä tyytyvät v. 2004 kesällä ilmestyneen virallisen tutkintakomission raportin väitteiden toistamiseen. Siinä suhteessa Popular Mechanicsin toimittajat eivät yllä David Ray Griffinin omalle tasolle. Debunking-kirjan kirjoittajat löytävät vikaa Griffinin ym:den esittämässä väitteessä, jonka mukaan sotilaslentokoneet nousivat ajanjaksona syyskuu 2000- kesäkuu 2001 peräti 67 ilmaan palauttaakseen reiteiltään poikkeavia tai muuten epänormaalisti käyttäytyviä lentokoneita järjestykseen. He tähdentävät, että sotilaslentokoneiden "hätyyttely" (scramble) on eri asia kuin vieraiden tai poikkeavien koneiden "keskeyttäminen" (interception), ja että "hätyyttely" tavallisesti merkitsee vain pilottien asettumista asemiin lentokentillä. Heidän mukaansa sotilaslentokoneet ovat viimeisten vuosikymmenten aikana yrittäneet keskeyttää Amerikan kamaran yllä lentävän siviililentokoneen vain yhden ainoan kerran, eli golfari Payne Stewart'in yksityisen suihkukoneen tapauksessa lokakuussa 1999. Saatuaan tiedon koneen erkanemisestä reitistään, sotilaslentokoneet saavuttivat Stewartin koneen (joka sittemmin syöksyi maahan traagisesssa onnettomuudessa) vasta 1 tunnin ja 19 minuutin jälkeen, kirjassa todetaan. Näin ollen tämän tapauksen perusteella ei sopisi päätellä, että lentovoimien hävittäjien olisi pitänyt ehtiä väliin ennen kuin terroristit iskivät WTC:hen ja Pentagoniin, he kirjoittavat. Sitäpaitsi golfari Stewartin koneen transponderi oli päällä kun taas 9/11-kaapparit olivat kytkeneet transponderit pois päältä, he toteavat. Mutta juuri tässä kohdassa kriittinen (konspiratiivinen?) epäilykseni jälleen herää: riittääkö transpondereiden sammuttaminen USA:n lentovoimien narraamiseksi? Ja miten voidaan selittää, ettei NEADS (North East Air Defense Sector) huomannut lähteä keskeyttämään Pentagonia kohti lentävän kaapatun koneen matkaa vaikka WTC:n iskuista kerrottiin jo TV-uutisissa? Tässä onkin Popular Mechanicsin kirjan eräs toinen heikko kohta. Sen väite jää lopultakin yhtä ylimalkaiseksi kuin aikaisemmin kuullut selitykset: "The delay was caused by a series of communications breakdowns among government officials and an inability to quickly process and react to an unprecedented event."
Israel Shahak. En artikel av Gandhi| Paradsidan
| The War's Public Finances
(Kommentarer saknas.)
Posta en kommentar |
Powered by COREBlog |