Mikas blogg

Demonstration mot kriget i Irak, Helsingfors mars 2003
Börja med END!


22 January
2007

Oikeudenmukaisen verotuksen verkosto laajentuu

[Attac] 

Nairobi 22. tammikuuta. - Arviolta 20.000 kansalaisaktivista on saapunut Keniaan ja Nairobiin lento- ja maanteitse  osallistumaan lauantaina avattuun seitsemänteen Maailman sosiaalifoorumiin (WSF). Sambiasta ja Keski-Afrikasta järjestetyt bussikaravaanit saapuivat myös lauantaina.

Sosiaalifoorumi pidetään Kasaranin urheilustadionilla, jonka lehterit toimivat satojen konferenssien, seminaarien ja tapaamisten kokooushuoneina.



Kuva Maailman sosiaalifoorumin avajaisista

Kenialaisten osaanottajien määrää on vaikea arvioida.  WSF-alueella olen tavannut  kenialaisia yliopisto-opiskelijoita, opettajia, virkamiehiä ja kirjastonhoitajia sekä esim. AIDS-tietoutta ja muuta valistustyötä tekeviä ryhmiä. Porteilla on tungosta. Ihmiset haluisivat sisään mutta osallistumismaksu ylittää heidän mahdollisuuksiaan.

Viime viikolla havaitsin  nuorten osaanottajien rekisteröintiä Korogochossa, yhdessä tämän kaupungin slummeista. Yksinomaan Korogochossa asuu noin 120.000 ihmistä.  Katolisen kirkon paikalliset sosiaalityöntekijät tukevat Korogochon nuorten osallistumista  maksamalla osan heidän WSF:n osallistumismaksusta.



Tuskin kukaan tietää mitkä kaikki kansainväliset järjestöt käyttävät tilaisuutta hyväkseen oheistapahtumien järjestämiseen. Esimerkiksi hotellissa, missä Oikeudenmukaisen verotuksen verkosto piti 2-päiväisen konferenssin viime viikon torstaina ja perjantaina,   myös feministit pitivät maailmankokousta.

Myöhemmin tänään julkistetaan virallisesti Afrikan Oikeudemukaisen Verotuksen Verkosto (OVV).

 Afrikan OVV paljastaa kuinka miljardeja dollareita virtaa Afrikasta pohjoiseen veroparatiisien kautta; miten ylikansalliset suuryhtiöt pesettävät voittonsa "verosuunnittelun" avulla. OVV ajaa  kansainvälistä  kirjanpitostandardia , joka paljastaisi kuinka vähän  veroa monikansalliset yritykset todellisuudessa maksavat.

OVV:n sinnikkään vero- ja pankkiparatiiseja sekä rahanpesua koskevan valistustyön tulokset ovat alkaneet näkyä myös Financial Timesin, The Observerin ja muiden valtalehtien sivuilla.

Sosiaalifoorumit ovat olemukseltaan älyllistä ja poliittista toimintaa.
Millalmanlaajuisen Oikeudenmukaisen verotuksen verkoston syntyminen on yksi oiva esimerkki sosiaalifoorumiprosessin saavutuksista.

OVV:oon osallistuu tutkijoita ja aktivisteja useasta WSF:iin osallistuvasta kansalaisjärjestöstä kuten esim. Attacista, Network Institute for Global Democratization' ista (NIGD), kehitysmaiden velkaliikkeesta (Jubilee South), kehitysjärjestöistä jne.

 - Mikael Böök



What World Social Forum Aims At| Paradsidan | The Role of the Writer
Kommentarer
(Kommentarer saknas.)

Posta en kommentar















Skriv ordet du ser på bilden i textfältet: refresh


>> Mikas hemsida

Powered by COREBlog



laskuri alkaen-påbörjad-started 2014-01-23