11 January
2010

Kangasalan Työväenyhdistys 100 vuotta

Sinipunan synnyinsijoilla

Kansan Uutiset 13.8.2008

Kirja-arvostelu: Aulis Aarnio & Risto Sänkiaho: Aatteella ylimmällä. Kangasalan kirkonkylän Työväenyhdistys ry 1904-2004. Tampere 2007, 294 s.


Työväenliikkeen vahvimpia puolia ei ole ollut historiankirjoitus. Aulis Aarnion ja Risto Sänkiahon kirjoittama Kangasalan kirkonkylän Työväenyhdistyksen satavuotishistoriikki on ongelmineenkin ansiokas teos, joka laajenee paikallishistoriasta valtakunnan työväenliikkeen arviointiin. Kirja antaa yhden näkökulman sinipunahallinnon syntyyn.

Kangasala on sinipunan eli Kokoomuksen ja Sdp:n yhteistyön syntypaikkoja. Monien mielestä kerettiläinen yhteistyösuhde syntyi kunnan erikoisen teollisen historian sivutuotteena. Kangasalan suurin teollinen työnantaja oli 1844-1983 toiminut urkutehdas. Thulen eli Tulenheimon suvun omistaman tehtaan työläiset valittiin huolellisesti. Aarnio ja Sänkiaho kutsuvat tätä tarkoin valikoitua ammattitaitoisten joukkoa ”työläisaateliksi”, jolle myös maksettiin hyvin.

Työläisaatelin ja porvariston liitto

Erikoinen yhteistyökuvio ei kuitenkaan selity vain talouden ja poikkeuksellisen teollisuushistorian avulla. Myös henkilöiden piti pystyä yhteistyöhön. Kangasalan Työväenyhdistyksessä oli sopivaa ”aatelistoa”, ja paikallisen porvariston puolella oli maltillisia ja sovinnonhaluisia, kuten Antti Tulenheimo (1879-1952), pääministeri, Helsingin ylipormestari ja yliopiston kansleri, joka kannatti punavankien armahdusta 1918. Pikkuveli Martti Tulenheimo (1883-1945) omisti urkutehtaan. Tästä syntyivät edellytykset yhteistyölle jo ennen II maailmansotaa, vaikka veljeksistä Martti tosin innostui liikaa Lapuan liikkeestä ja IKL:stä.

Kangasalan sinipuna on erilainen kuin Tampereen kuuluisa aseveliakseli, joka oli eräänlainen relikti, jäänne sota-ajan poikkeusoloista. Sotien aikana monissa maissa oli laajoja yhteishallituksia. Ne kuitenkin yleensä hajosivat rauhan tultua, kuten Englannissa 1945.

Vuodet ja maat eivät ole veljiä. Aarnio ja Sänkiaho ovat selvästi kokdemin kannattajia, mutta näyttävät päätyvän hieman samalle kannalle kuin Juhani Suomi taannoisessa arviossaan vuoden 1987 ensimmäisen sinipunahallituksen synnystä. Harri Holkerin hallituksen syntyä ei voi yksioikoisesti palauttaa talouteen tai maatalous-leiri-Suomen kaupungistumiseen, vaan taustalla oli poliittinen valtataistelu Mauno Koiviston ja Paavo Väyrysen välillä peruskysymyksen ollessa Koiviston uudelleenvalinnan varmistaminen 1988 vaalissa, mille Väyrynen muodosti vaaran. Kokoomuksen valitsijamiehet lopulta ratkaisivat Koiviston uudelleenvalinnan.

Sinipunaa tutkittu vähän

Aarnion ja Sänkiahon kirjassa on suppea lähdeluettelo. Tosin tekijät ovat käyttäneet paljon arkistomateriaalia, kuten työväenyhdistyksen pöytäkirjoja. Eikö sinipunasta löydy tieteellistä tutkimusta? Kummallista, että ilmiötä on tutkittu valtio-oppineiden piirissä heikosti, vaikka Suomessa on sodan jälkeen ollut 12 vuotta kokdem-hallituksia. Koalitiota on käytetty myös Itävallassa, ja Saksassa on nykyään ”suuri koalitio”, joten luulisi aiheen kiinnostavan tutkijoita.

Aarnion ja Sänkiahon tekstissä on ajoittain häiritsevää läpitunkeva asenteellisuus. Molemmat ovat tiukasti kokdemin kannalla, ja Sänkiahon osuudesta kuultaa vennamolaistyyppinen ajatus ”pelin politiikasta”. Politiikka on postmodernissa peliä, jossa aatteet ovat piilossa. Taitavin pelaa Mustan Pekan vastustajan käteen viimeisellä kierroksella.

Kirjoittajat eivät kerro mitä sinipuna on saanut aikaan Kangasalla. Se on historiikin heikkous. Esimerkkinä voi mainita ympäristöpolitiikan, joka vilahtaa 1960-luvulta alkaen työväenyhdistyksen pöytäkirjoissa. Luonnonkaunis Kangasala Tampereen kupeessa on ollut häviäjä. Kangasalle ovat jääneet raiskatut harjut suunnattomine sorakuoppineen, kun muut ovat keränneet taloudellisen hyödyn. Nyt Tampere aikoo tehdä saman vedenhankinnassaan. Vehoniemen jäljellä olevalle harjulle se haluaa tekopohjavesilaitoksen. Tampere saa vettä ja Kangasala haitat - sinipunan siunauksella. Kangasalan luonnon myyminen on ollut sinipunan elinkeino.

Kansanrintaman saavutukset

Valtakunnan politiikassa on vastaava tilanne. Kansanrintamien aikana ja aloitteesta saavutettiin sodan jälkeen suurimmat reformit, kansanterveyslaki ja peruskoulu. Sinipunahallitusten aikana niitä ajettiin alas, ei kertarysäyksellä, mutta pala palalta. Vasemmisto alistui ”torjuntavoittoihin”.

Sinipuna oli ja on eliitin projekti, kuten Aarnio ja Sänkiaho tahtomattaan todistavat, ei työläisjoukkojen toive. Hyödyn on saanut oikeisto. Se näkyy myös vaalituloksissa, niin paikallisesti kuin valtakunnassa ja ulkomailla. Kangasalla demarit kärsivät raskaan vaalitappion 1980-luvulla. Kokoomus sai värisuoran kunnallishallintoon. Se nappasi kunnanjohtajan paikan ja on pitänyt valta-asemansa 20 vuotta. Demarit soittavat kakkosviulua. Suomessa vasemmistopuolueet menettivät 1995-2003 sinipunan aikana 15 kansanedustajaa ja 135602 äänestäjää. Suomessa on Länsi-Euroopan heikoin vasemmisto, ellei oteta lukuun Italian vasemmiston taannoista katastrofia. Saksan SPD:stä, joka on mukana suurkoalitiossa, on eronnut kymmenessä vuodessa 400000 jäsentä. Puolue on menettänyt lähes kymmenen miljoonaa äänestäjää ja taannoisen gallupin mukaan joka kolmas saksalaisdemari harkitsee eroa puolueesta.

Sinipuna on vahvasti eliitin projekti, jota työläisjoukot eivät ole omaksuneet. Silti Suomessa vasemmiston piirissä haikaillaan paluuta siihen. Ehkä vaalitappiot ja kannatuksen lasku eivät ole riittäviä?

Kangasalan Työväenyhdistyksen satavuotishistoriikin loppuluku on selvästi kirjoitettu myöhemmin kuin kirjan alkuosa. Tuntuu kuin Aarnion ja Sänkiahon usko horjuisi. Ehkä politiikka ei postmodernissa olekaan vain peliä? Kirjoittajat tunnustavat lopulta olevansa ihmeissään hillittömänä raivoavan kapitalismin edessä. He eivät kovin tunne Karl Marxin tuotantoa, mutta jättävät avoimeksi kysymyksen olisiko hänellä sittenkin jotain sanottavaa nykypäivän menosta.

Posted by jmantyla at 22:44 | Comments (0)
<< Suomalainen hegemonia | Main | Georgian enkelit >>
Comments
There are no comments.
Post a comment