Lenin digitaalisena
Kansan Uutiset 4.11.2008
Vasemmistossa vaaditaan uudistumista. Puolueet ovat kuitenkin tehneet enemmän henkilövaihdoksia kuin uudistuneet aatteellisesti. Pyhä tabu keskustelun ulkopuolella on leniniläinen lehdistöteoria, josta pidetään lujasti kiinni. Uudistuminen ei onnistu ilman sen uutta arviointia.
V.I. Lenin julkisti kuuluisan lehdistöteoriansa 1902 kirjassaan Mitä on tehtävä? Nykynäkökulmasta oik.yo. Uljanovin teos ei ole huono. Suuri osa suomalaisista historian tutkijoista ei pysty kirjoittamaan vastaavaa analyysia Venäjästä, vaikka seurauksena oli vallankumous ja Suomen itsenäistyminen.
Vasemmiston virhe on kansallisesti ja historiallisesti rajoittuneen teoksen oppien soveltaminen lännessä. Kirja onkin moniulotteinen. Keskeistä on ekonomismin vastustaminen. Palkankorotusvaatimukset eivät riitä, vaan niiden lisäksi on oltava demokratiavaatimus. Erittäin mielenkiintoinen on Leninin näkemys, jonka mukaan terrorismi on ekonomismin ilmenemismuoto.
***
Pääoivallus on kuitenkin Venäjän ja lännen yhteiskuntien vertailu. Venäjällä ei ollut kansalaisyhteiskuntarakennetta, kuten lännessä. Tuhatvuotisen maaorjuuden osittaisesta lakkauttamisesta oli vasta 40 vuotta. Tsaari oli omistanut talonpojat. Nikolai Gogol kuvasi tyranniaa Kuolleissa sieluissa, jossa talonpoikien sieluja ostettiin ja myytiin. Liberaali yksilöllisyys ihmisoikeuksineen oli tuntematon. Valta oli käskemistä ja julmaa alistamista. Julkisuuskin oli erilainen. Kansalaisia ei suostuteltu myönteisten ja rationaalisten argumenttien avulla, kuten lännessä, vaan heitä käskettiin.
Jos tsaarin komentojulkisuudessa ilmeni särö, voiton peri se, joka sai viestinsä tehokkaimmin perille. Vaikutus oli miltei suora. Julkisuus piti vain suunnata pahaa tsaarin valtaa vastaan. Siksi Lenin vaati sosialidemokraattien lehtiä julkaisemaan lukijoiden paljastuksia tsarismin julmuuksista. Näin Iskra -lehti, Pravdan edeltäjä, toimisi agitaattorina ja propagandistina, joka kokoaa joukot kollektiiviksi taantumusvaltaa vastaan. Jos ja kun valtaeliitti hajoaa lisää, kollektiivi kasvaa ja tsaarin valta kaatuu. Sosialistisen kollektiivin piti olla ulospäin ehdottoman yhtenäinen. Pienikin särö vaikeutti taistelua tsarismia vastaan.
Siksi Lenin vastusti ”arvostelunvapautta”. Venäjällä 1902 päätehtävä oli yhtenäisen etujoukon kokoaminen tsaarin kaatamiseen. Liberaali keskustelu ja arvostelunvapaus ei sopinut kuvioon, vaan kollektiivin piti puhua ”yhdellä äänellä”.
***
Antonio Gramsci kiinnitti huomiota idän ja lännen eroon todetessaan, että ”idässä valtio oli kaikki ja kansalaisyhteiskunta alkuvaiheessaan horjuva rakennelma, kun lännessä valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä vallitsi oikea suhde.” Siksi kamppailu hegemoniasta edellytti erilaista julkisuutta kuin Venäjällä. Gramsci haaveili ”integraalisesta journalismista”, joka oli keskustelevaa ja rationaalista. Sen piti ottaa huomioon kaikki yhteiskunnalliset liikkeet ja arvioida niitä tietystä diskurssista. Näin lehdellä olisi hallussaan hegemoninen aloite.
Gramscin käsitys diskurssista muistuttaa Michel Foucaultia, kun muistetaan Jürgen Habermasin arvostelleen tätä valistuksen perinteen vähättelystä.
***
Suomi oli 110 vuotta Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta. Silloin venäläinen hallitseminen tuotiin Suomeen. Jäänteenä meillä on militanttia puoluelehdistöä, kun Ruotsista, Englannista ja muualta se on lähes kadonnut. Suomi onkin eräänlainen siirtymävyöhyke läntisen ja itäisen välillä. Toki olemme 1960-luvulta alkaen lähestyneet liberaalis-rationaalista julkisuutta, mutta hitaasti.
Näissä oloissa Lenin elinvoimaisena veijarina sopeutuu myös digitaaliaikaan. Verkkolehti Verstas ja eurooppablogit ovat leniniläisen lehdistöteorian sovelluksia Internetissä.
Huomattavasti nykyaikaisempi on ranskalaisen L’Humanité –lehden verkkolehti, jossa käydään aitoa dialogia esimerkiksi Tiibetistä (www.humanite.fr tai www.humaniteinenglish.com). Mutta L’Humanité ei olekaan enää puoluelehti, vaan sitoutumaton ja kriittinen vasemmistolehti.
***
Suomessakin on oivallettu ettei vanhanaikaisella puoluejulkisuudella ole tulevaisuutta. Voima -lehden arvostelunvapaus perustuu rationaaliseen ja kriittiseen keskustelevuuteen diskurssin ollessa edistyksellinen. Sen mahdollistaa riippumattomuus puolueista ja Hakaniementorin puoluetoimistosta. Siksi monissa yhteiskunnallisissa asioissa Voima pyyhältää vasemmalta ohi yksisilmäisistä puoluelehdistä. Levikkiluvuissa se on ohittanut ne kauan sitten.
Voiman ongelmat johtuvat ilmaisjakelusta, joka heikentää sen uskottavuutta. Gramsci totesi, että yleisö epäilee mielipiteen esittäjää, jonka julkaisut eivät maksa mitään – se näkee siinä syötin. Voiman uskottavuus olisi eri tasolla, jos se olisi tilauspohjainen viikkolehti, jossa on uutisia. Tätä askelta lehti ei ole uskaltanut ottaa, vaikka sitä on varmasti mietitty.
***
Venäjäkin muuttuu. Kansalaisyhteiskunta muodostuu hiljalleen, ja julkisuuden pitäisi muuttua vastaavasti.
Vladimir Putinin aikana kuitenkin palattiin vanhaan keskittämällä tiedotusvälineiden omistus Gazprom-Media –holdingyhtiölle. Maakaasu- ja öljykonsernin tytäryhtiö omistaa radio- ja televisiokanavia sekä lehtiä, kuten Izvestijan. Järjestely on näennäisesti yksityisomisteinen, mutta tosiasiallinen paluu leninistiseen malliin.
Onneksi Kreml ei ole yhtenäinen. Ulkoministeri Sergei Lavrov käsittää julkisuuden eri tavoin kuin Putin, joka edustaa vanhaa komentojulkisuutta. Venäjän kehittyessä Lavrovin suuntaus voittanee, tai ainakin Yhtenäinen Venäjä -puolue alkaa repeillä. Siinä rytinässä Venäjälle ehkä viimein tulee sananvapaus – ellei uusi Tsetsenian kaltainen sota johda taantumiseen.