09 March
2012

Kreikan velkataakka kasvaa

Eilisellä "ratkaisulla" eli propagandalla Kreikan ongelma ei ratkennut mihinkään.


Kansan Uutisissa Mikko Aalto kirjoitti, että vanhan sanonnan mukaan "nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla, mutta nuo (Kreikan) velat eivät maksamalla lähde."

Kommenttini:
Eilisellä "ratkaisulla" eli propagandalla Kreikan ongelma ei ratkennut mihinkään. Julkisesti saatavilla olevien tietojen mukaan Kreikan velkoja leikattiin noin 100 miljardia euroa. Samalla Kreikalle annetaan uusi 130 miljardin laina, jonka yhtenä takaajana on Suomi. Niilo Kallion laskuopin mukaan Kreikan kokonaisvelkataakka kasvaa 30 miljardia. Kun se oli ennen järjestelyjä 350 miljardia euroa, nyt se nousee 380 miljardiin.

IMF:n johtaja Christine Lagarde julisti eilen euroalueen kriisin väistyneeksi! Vitsikäs täti. Vaikka Lagarden sanominen laitettaisiin huumorin piikkiin, en silti usko Kallion laskuopin vanhentuneen.

IMF on kaikkiaan vain bulvaani, jonka kautta muut euromaat maksavat Kreikan velkoja. (KU 9.3.2012)

Oikeampi ratkaisu olisi Kreikan hallittu ero eurosta, koska maalla on väärä raha. Eroa eurosta vastustetaan pelottelupropagandan avulla. Talous romahtaa, Eurooppa tuhoutuu, jos Kreikka lähtee eurosta. Näin pankit ja eurokratia puolustavat euroa ja liittovaltiokehitystä. Se on vaihtoehdoton, muuten talo kaatuu ja seinät sortuvat.

Koska euro on poliittinen valuutta, sen ongelmia voidaan myös ratkoa poliittisesti. Keskipitkällä aikavälillä Kreikan irtautuminen eurosta aiheuttaisi vähiten vahinkoa. Kreikan hallittu ero eurosta voidaan toteuttaa, jos on poliittista tahtoa. Toistaiseksi euroliittovaltiolaiset ovat tehneet kaikkensa estääkseen tämän, sillä yhdenkin maan ero eurosta olisi raskas isku liittovaltiohankkeelle. Keskeinen keino Kreikan eron vaikeuttamiseksi on kauhu- ja pelottelupropaganda tuhon ja romahduksen vaaralla.

Tälle propagandalle ei löydy perusteluja. Kymmenet tutkijat ovat pitäneet Kreikan hallittua eroa eurosta mahdollisena:

http://blogi.kaapeli.fi/jmantyla//65

Euro kestäisi heikon jäsenmaan lähdön. Enkä siis vaadi euron kaatamista tai edes Suomen eroa eurosta.

Tosin, jos ja kun EVM toteutuu, pitäisi Suomessakin alkaa jo tehdä laskelmia onko eurossa pysymisestä enemmän haittaa kuin hyötyä. Väitän, että yli puolet euroaikana suljetuista paperitehtaista olisi edelleen toiminnassa, vienti vetäisi ja työllisyys olisi parempi, jos emme olisi eurossa. Eihän näitä paperitehtaita varsinaisesti ole suljettu. Työläiset on potkittu työttömyyskortistoon, mutta suljettujen tehtaiden koneet ja laitteet on viety kalliin euron ulkopuolisiin tehtaisiin. Esimerkiksi Stora Enso on siirtänyt tuotantoa Ruotsiin.

Ruotsissa ei ole suljettu paperitehtaita, koska vienti vetää, valtion budjetti on ylijäämäinen ja valtionvelka on pienimmillään vuosikymmeniin. Eikä ruotslaisten tarvitse maksaa kreikkalaisten velkoja, kun eivät kuulu euroon.
(KU 12.3.12)

Posted by jmantyla at 17:18 | Comments (0)
<< Z-sukupolvi ja muutos | Main | Suuri vallankaappaus: EVM >>
Comments
There are no comments.
Post a comment